maanantai 19. kesäkuuta 2017

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ

Puutarhan kevätkiireiden keskellä mietin tulevia rippijuhlia ja ajattelin, että minulla on yllin kyllin puuhaa.

Ensinnäkin juhlavaatteiden hankkiminen. Kahdensadan euron polyesteriklänninki ei houkuttele ja muista materiaaleista valmistettuja saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.  Ei ole ihan vaivatonta löytää mieluisaa juhlakolttua. Poikien kauluspaidat sentään ovat helppo juttu. Tyttöjen puvut ovat onneksi jo valmiina.

Talon siivoaminen. On oma operaationsa saattaa koti edes jonkinlaiseen siivoon sen jälkeen kun on viikkotolkulla touhunnut pelkästään puutarhassa ja koti on toiminut  lähinnä huoltoasemana - tosin ilman palvelevaa henkilökuntaa tai ainakin vajaamiehityksellä.

Leipomiset ja muu tarjoilupuoli ovat tietenkin ihan oma juttunsa ihmiselle, joka ei koskaan leivo mitään.

Kukka-asetelmien teko. Ihanaa hommaa tiedossa, mutta aikamoiset paineet. Jos tärvelen ensimmäisen version, niin mistä loihdin uutta kukkamateriaalia tilalle? Riittävätkö arvioimani kukat? Kestävätkö ne asetelmassa juhliin asti tuoreina ja raikkaina? Uskallanko ylipäätään tehdä elämäni ensimmäisen kukka-asetelman juuri lapseni rippijuhliin, hänen tärkeään päiväänsä?

Näistä aineksista ajattelin värkätä muutaman asetelman.

Lahja ja kirje rippilapselle. Lahja on nopeasti päätetty. Kirjettä sen sijaan on harkittava huolellisesti, sillä lapsihan voi lukea sitä vielä vuosikymmentenkin päästä. Haluan lahjoittaa lapselleni viisaita sanoja, tärkeämpiä asioita kuin mikään konkreettinen lahja. Mistä löydän ne rakkaimmat sanat, ystävälliset, lämpimät, viisaat, rohkaisevat sanat?

Puutarhan laittaminen jokseenkin siedettävään kuntoon. Tiedän, ettei puutarhaa voi saada valmiiksi ennen juhlia, mutta kun ripeästi tekee, niin paljon voi saada aikaan. Jos nyt vaikka Hedelmäpuutarhan alueen istutukset, koulimiset ja suorakylvöt, Sateenvarjojalavan katveen istutukset, terassien kukkaistutukset ja katteiden siistimiset. Nuo nyt tulivat ensimmäisinä mieleen. Ja tietysti rikkoja pitää torjua ihan joka välissä ja koko ajan, etteivät saisi yliotetta.

Vähän vihreää pitkälle terassille.
P.S. Ruohosipulit pysyivät virkeinä, vaikka jaoin ne kukkivina. Ne aukaisivat nuppunsa juuri sopivasti juhliin.

Ja sitten tietysti nämä jokapäiväiset velvollisuudet. Työhommat, pyykit, ruuat, siistiminen, juoksevat asiat, jotain muutakin kai. Ainahan sitä kahdeksan hengen perheessä puuhaa riittää.

Niin. Kuvittelin, että tuossahan sitä hommaa riittäisi seuraavan kahden viikon ajaksi. En tiennyt, että tulossa olisi vielä kuusi vatsatautia ja oma flunssa, kaksi isoa leikkausta (koiran hammasremontti ja lapsen vaativa korvaleikkaus), yksi korvalääkärikäynti, osallistuminen talkoisiin, yksi tärkeä tapaaminen Tampereella ja silmälasien hankinta kahdelle.

Hyvä, että en tiennyt. Olisin saattanut stressaantua.

Tässä sitä nyt sitten maanantai-iltana istutaan ja ihmetellään.

Lapsen korvaleikkaus onnistui paremmin kuin osasimme odottaa. Rosella on kaunis, valkoinen hammasrivistö. Oma flunssanikin loppui monen viikon sairastamisen jälkeen. Vatsataudit paranivat ajoissa niin, ettei ollut pelkoa tarttumisesta. Muutkin hommat hoidettiin tavalla tai toisella.

Lauantaina matkustimme konfirmaatioon. Kirkossa itkin onnen kyyneleitä ja ajattelin sitä valtavan suurta rakkauden määrää mikä kirkkoon oli tiivistynyt nuorten ja heidän läheistensä kokoonnuttua yhteen. Ihailin komeaa, onnellisesti hymyilevää poikaani valkoisessa paidassa ja mustassa kravatissa. Sain halata häntä pitkästä aikaa (viikko rippileirillä ON pitkä aika) ja ihmetellä ajan kulumista elämässä. Nuorten suloisesti esittämä rippilaulu soi vieläkin mielessäni.


Eilen juhlittiin aamusta iltaan. Talo oli täynnä vieraita - siivottukin :). Tunnelma oli lämmin ja mukava, mieliinpainuva. Sääkin oli suosiollinen. Tarjoiluista kiiteltiin ja jopa ruokaohjeita kyseltiin. Uusi mekkonikin sai kehuja ;). Kukka-asetelmat kestivät ja erähenkinen poikani piti kattauksen metsä-teemasta. Mainitsi lukeneensa kirjeeni jokaisen sanan ja asetteli kaikki saamansa kortit huoneensa pöydälle esille. Ja sokerina puutarhablogipostauksen pohjalla: yhtään voikukkaa ei pilkistänyt kukkapenkeistä!

Ensi kesänä toivottavasti juhlitaan taas. Kolmas lapsemme pääsee silloin ripille.


Ulla Kinnunen, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi! Toivon, että saat tästä iloa. Ihanaa puutarhakesää kaikille lukijoilleni!




perjantai 2. kesäkuuta 2017

JUHLAHOUSUJA JA HERNEENSIEMENIÄ

Hiippailen salaa tänne tietokoneen ääreen. Ai, keneltä salaa? No, Roselta. Roselle on tänään tehty hammasremontti anestesiassa. Siksi olo on kurja. Kipuja ei ole, mutta tekee mieli vinkua koko ajan. Vain silloin kaikki on hyvin kun minä makaan sohvalla nukkumassa ja Rose makaa lattialla vieressä. Silloin se nukahtaa rauhalliseen uneen.

Kaikki hyvin. Silmät alkavat jo painua kiinni.

Kaikki on siis hyvin niin kauan kun minä jaksan nukkua. Tai siis maata sohvalla silmät kiinni ja olla nukkuvinani. Kännykkää ei saa käyttää lehden lukemisesta puhumattakaan. Sijainen ei kelpaa. Tällainen koiran hoito on kovaa hommaa ihmiselle, joka tykkää puuhailla koko ajan. On pakko saada edes kirjoittaa. Niinpä nousen varovasti ja ilman rapsahdustakaan livahdan viereiseen huoneeseen. Aion kirjoittaa eilisestä päivästä.

Tulppaanit loistavat vuorenkilpien seurana. Särkynytsydän ei vielä ole ehtinyt loistoon mukaan.

Puutarhan kevätkiireiden välillä valmistellaan rippijuhlia. Lähdetään ostamaan juhlahousuja. 

– Soita sitten kun olet löytänyt ne housut, poika sanoo kauppakeskuksen ovella. – Soitan, lupaan. Otan varman päälle ja menen kauppakeskuksen monipuolisimpaan juhlavaatekauppaan ja soitan sitten 15-vuotiaan paikalle.

Mustat puvun housut, malleja on vain yksi, kokovaihtoehtoja löytyy. Helppo juttu.

Kurkin sovituskopin ovelta ja ensimmäiset housut melkein tippuvat jalasta. – Kuuluuks näitten olla tällaiset? poika kysyy. Lahkeet laahaavat maata ja vyötäröltä täytyy pitää kiinni. – Onhan nää isot, mutta kyllähän nää menee. Otetaan nää, poika sanoo.

Kipaisen hakemaan pienempää kokoa. Kuuluu äänekäs huokaus. – Ei kai mun enää tartte sovittaa! poika vaikeroi.

Äiti-ihminen ei aina käsitä miten on mahdollista, ettei 15-vuotias jaksa sovittaa toisia housusja kun hän kuitenkin jaksaa nousta lauantaiaamuisin kuudelta, pyöräillä täysi rinkka selässä 70 kilometriä yhden päivän aikana, kalastaa koko päivän ja palata iltakymmeneltä kotiin säässä kuin säässä. Ei ymmärrä, ei, mutta palataanpa sovituskopin puolelle.

– Ei tää nappi mee kiinni, mutta otetaaan nää. Voihan näitä pitää näin (hakanen kiinni, nappi auki), poika sanoo.

– Odotas, sanon ja juoksen hakemaan seuraavaa mallia. – Nää menee sentään kiinni, poika toteaa. – Puristaa, mutta otetaan nää. Kyllä mä kestän, poika sanoo. Minä vilkaisen miltä housut näyttävät takaa. Ups, hyvä, ettei sauma repeä.

Palaan sovituskopille viimeisen vaihtoehdon kanssa, sitten on kaikki mahdolliset käyty läpi. – Ne voi ottaa sovittamatta, ne on varmaan ookoo, poika sanoo. Sovitetaan kuitenkin. Onneksi koko on suurin piirtein hyvä. 

Kravatti löytyy sentään sovittamatta. Sitten ei ole enää muuta kuin juhlakenkien etsiminen, sillä paita on jo hankittu.

– Herneensiemenet odottavat kylväjäänsä, syyskukkijat pitäsi ehtiä jakamaan, muokattu maa on istutuksia vaille valmis, ajattelen. Mansikkamaa väikkyy mielessä ja taimet olisi varminta istuttaa heti alkukesästä. – Kuusen taimet kaipaavat kastelijaa, terassin ruukut ovat puolitiessään... ja täällä minä vain kiertelen kauppakeskuksessa, huokailen. Aina ei voi valita.      

Totta puhuen juhlavalmistelut inspiroivat minua, kaikesta kiireestä huolimatta. Metsäistä tunnelmaa kattaukseen, havuja, sammalta, vihreää ja valkoista...

– Voisikohan tämä jäätelötulppaani kukkia vielä rippijuhlan aikaan, mietiskelen. 

P.S. Arvatkaapa, sainko kirjoittaa jutun käymättä välillä näyttelemässä nukkuvaa sohvalla. En  saanut. En laskenut, montako kertaa kävin nukuttamassa toipilaan. Siinä sohvalla oli aikaa ajatella niitä herneensiemeniä. Ne alkoivat tuntua yhä vain painavammilta.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

SE ON NYT TÄTÄ

Nyt juostaan kilpaa kevään kanssa.

Se on nyt maan möyhimistä... Joululahjatalikolla ja -lapiolla on käyttöä.

Taimiostoksia... Eivät ainakaan hommat lopu.

Koulimista... Kunpa nämä eivät ehtisi liian suuriksi.

Sinikämmenen suloista kukintaa... Sinikämmen on kaunis ja helppo kevään kukkija, mutta ilmeisen harvinainen varjon kasvi. Sinistä vielä etsiskelen.

Suunnittelua... Illalla lepuutan selkää ja haaveilen uusista istutuksista - aivan kuin nykyisissä ei olisi tekemistä ;).

Kitkemistä... Ämpärilllinen silloin tällöin pitää puutarhan suurin piirtein siistinä.

Istutusta... Voiko mukavampaa puuhaa ollakaan?

Loputonta kastelemista... Lihakset kasvavat kastelukannuja raahatessa ympäri puutarhaa.

Luumu- ja kirsikkapuiden kukintaa... Niitäkin tulee vilkuiltua puutarhapuuhien lomassa.

Se on myös siitepölyallergiaa, juhlavalmisteluja ja ihmisoikeustaistelua...

Ihanaa kevään jatkoa, hyvät lukijani! Palataan asiaan taas kun sataa kissoja ja koiria. Ihan pienen sateen aikaan en malta tulla tietokoneen ääreen. Silloin istutan entistä ahkerammin. Jos ilmat kylmenevät, pistän pipon päähäni ja kannan kiviä. Helle sen sijaan ajaa minut sisälle ja silloin varmaan taas kirjoittelen. Saapa nähdä miten tässä käy. Tapaamisiin!

maanantai 8. toukokuuta 2017

MINUN PUUTARHASALKKUNI

Rea Peltolan kirjat ovat puutarhakirjojeni parhaimmistoa. Kirjasta Taitava puutarhuri, sivuilta 96-97 sain idean kantovaatteeseen, jonka toteutin omalla tavallani ja nimesin sen puutarhasalkuksi. Apuväline on aivan loistava! Kun salkun leväyttää auki, siihen on helppo kerätä oksat ja perennan varret. Salkkuun mahtuu oksia kahden kottikärryllisen verran. Täysikään salkku ei paina juuri mitään, joten se on helppo kantaa vaikeakulkuisistakin paikoista kompostille toisin kuin kottikärryt.


Rea oli käyttänyt pressua. Itse hankin kangasta, jota käytetään veneen tai puutarhakeinun kattona tai muussa sellaisessa, jossa kangas joutuu alttiiksi kosteudelle, lialle ja auringon valolle. Kangas on vedenpitävä, likaa hylkivä, homesuojattu ja sen voi pestä 30 asteessa. Pesun jälkeen silitys aktivoi kankaan ominaisuudet. Kangas ei purkaudu, joten reunoja ei tarvinnut ommella.

Kangas on napakkaa. Nuppineulat menivät läpi juuri ja juuri.

Mitoitin salkun koon harjanvarsien ja kankaan leveyden mukaan ja ostin kangasta harjanvarsien pituuden verran. Yhtään kangassuikaletta ei mennyt hukkaan - paitsi tietenkin niiltä kohdin, joihin leikkasin neliön muotoisen aukon kättä varten. Mitoitus osui nappiin ainakin minun kokoiselle käyttäjälle.

Rea oli käyttänyt niittejä. Minä tein harjanvarsille kujat ommellen. Ompeleet vaikuttavat hyvin kestäviltä, sillä ompelin saumat nailonlangalla useaan kertaan. Päitä en ommellut kiinni ja harjanvarret pysyvät hyvin, vaikka kuja ei ole tiukka.

Kuvittelin hurauttavani saumat tuosta noin vain, mutta ei se ihan niin mennyt. Kangas oli jäykkää ja paksua ja pyrki liukumaan paininjalan alla. Saumoista tuli kuin muurahaisten polut. Mieheni mielestä minun voivotteluni vinkkuroiden ompeleiden takia oli absurdia ja niinhän se olikin. Mutkittelevat saumatkin kestävät kyllä. Mutta minä olisin halunnut suorat saumat! Luulin, ettei tämän helpompaa ommeltavaaa olisikaan: neljä lyhyttä suoraa pätkää.

Käytössä unohdin ompeleet ja pelkästään nautin. Miten helppoa onkaan kulkea puutarhassa salkku kainalossa ja keräillä myrskytuulen tuivertamat oksat parempaan talteen. Salkun tyhjentäminenkin on helppoa kun päästää toisesta harjanvarresta irti. Salkku säilyy nätisti rullalla, mutta minä levitin sen avokompostin suojaksi.

Katsellessa ikkunasta ulos alkaa väkisinkin laulattaa: "Lunta tulvillaan, on raikas talvisää..." Onneksi toukokuun lumi ei ole pysyvää. Vink, vink. Nyt onkin hyvä aika värkätä itselleen puutarhasalkku, ellei sellaista ihanuutta vielä omista.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

KIITOS! TACK SÅ MYCKET!

Puutarhani aakkosten sarja päättyi. Ensin kiitos kommenteistanne Ö:hön!

Öö, tuota... täytyy sanoa, että viimeinen kirjain oli aika vaikea. Joitakin mieluisia Ö-asioita sentään löytyi. Puutarhaharrastajissa on paljon hotelliyrittäjiä ja ötököiden ystäviä. Öinen hiljaisuus hivelee korvia ja mieltä. Önskemål on nyt erityisen ajankohtainen sana, sillä jokaisella varmasti on toive jos toinenkin juuri alkamassa olevalle puutarhakaudelle.


Suuret kiitokset, teille ihanat lukijani, jotka olette olleet mukana tässä sarjassa kommentoijina ja lukijoina! Sarjasta tuli hauskempi kuin etukäteen arvasinkaan ja se on aivan teidän ansiotanne. Sain teiltä suurenmoisia kommentteja, ihastuttavia pieniä tarinoita, älykkäitä oivalluksia ja roppakaupalla ideoita. Joka kerta sain niitä hymyssä suin lukea.

Heititte niin paljon ideoiden siemeniä, että niistä kasvaa vielä monta uutta juttua - ja ehkä monta uutta postaustakin. Latinaa tuli opiskeltua ja uusiin kasveihin tutustuttua.

Opin, että tiikerililjoja on olemassa valkoisinakin. Niin onnellisesti unohdin kaiken maailman liljakukot, että nyt on tulossa lähetys tiikerililjoja ja monia muitakin uusia ihanuuksia. Ostoslista venähti ennenkuulumattomiin mittoihin. Barnhavenin valikoimiinkin tutustuin ja tiedä mitä sieltä vielä tuleekaan tilattua.

S:n kohdalla muistuteltiin syksyn kukkijoista ja siitä alkoi yksi minun uusista projekteistani. Ehkä kuulette siitä myöhemmin. Moni mainitsi vadelmat ja päätin vihdoin ja viimein ottaa toiseksi projektiksi paikan keksimisen vadelmarivistölle.

V:n kohdalla sanat "valkea & vihreä varjossa" saivat minussa aikaan kollaasivillityksen. Varjoa minulla on vain vähän, mutta kokosin valkoisia ja vihreitä kasveja aurinkoon ja puolivarjoon. Miten maltankaan odottaa, että pääsen toteuttamaan uusia suunnitelmiani?

Jos meillä ensi kesänä kasvaa rivi vadelmaa, etupihalla rusokirsikka, muurin edessä kuusia, siellä täällä kärhöjä ja ruusuja, kerrottua kyläkurjenpolvea, suovehkaa, rantatädykettä, syyskaunosilmää, villiviiniä ja vaikka mitä muuta mielenkiintoista, muistan kiitollisuudella Teitä. Näin ne kasvien tarinat voivat saada alkunsa.


Hyvää ja touhukasta kasvukautta kaikille!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: Ö

Puutarhan aakkosten sarja on nyt Ö:ssä. Kiitos ällistyttävän osuvista kommenteistanne Ä-kirjaimeen!

Ängelmät voittivat kasvien sarjan ainoina osallistujina. Kasvihormoni-blogin Sinin mielessä on väikkynyt haave äidin kasvimaasta ja sellaisen hän on myös toteuttanut. Lue Sinin ihana juttu kasvimaalta.

Meillä äidin kasvimaalla ei toistaiseksi kasva muuta kuin se raparperi. Sammakot onneksi viihtyvät.

Anun puutarha -blogin Pioni on kiitollinen omalle äidilleen, jolta on perinyt puutarhaharrastuksen. Luulenpa, että jos niitä oman äidin - tai minun tapauksessani isän - kasvattamien tomaattien makuisia tomaatteja tai perunoita olisi myynnissä kaupasssa, olisin valmis maksamaan niistä melkoisen kilohinnan.

- Ärrrrhhh! kuuluu Förmaaki ja puutarha -blogin Sussin puutarhassa.

Älli on arvotavaraa puutarhassa, ettei tee samaa virhettä uudestaan. Vaikka puutarhahöperö tietää, että puutarhassa kaikki vaatii oman aikansa, niin saatuaan älynväläyksen tulee tarve toteuttaa se äkkiä. Siinä innossa saattaa sitten joku asia unohtua, mutta tarkoitus on kuitenkin tehdä äärimmäisen hyvää työtä.

Unelmia ruusuista -blogin Tita mainitsi tosi toimivan keinon saada älynväläyksiä. Oman puutarhan valokuvaaminen on älyttömän hyvä keino päästä älykkäisiin ratkaisuihin.



Ö
ÖINEN HILJAISUUS.

Iltamyöhällä kun olen puutarhatöistä väsyneenä käynyt saunassa, on ihanaa vilvoitella terassilla. Raukeana kuuntelen yöhön laskeutuvaa luontoa - hiljaisuutta, jonka silloin tällöin rikkoo oksien rytinä kun kauriit juoksevat naapurin omenapuun alta. Joutsenet huutavat vielä hetken. Sitten hiljenee.


On ihanaa oikaista väsynyt selkänsä ja nukkua täydellisessä hiljaisuudessa kun joutsenten ja kurkien huutokin järvellä on vaiennut, kerätä voimia seuraavaan päivään.

Mikä on sinulle tärkeä Ö? Ötökät? Kenties mustaherukka 'Öjebyn'?

lauantai 15. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄINEN JA JOULU YHTÄ AIKAA


Kun iloitsee pienistä asioista, saa iloita usein. Viime viikolla kerroin miehelleni, että jouluruusun nuppu on alkanut aueta. Nuput olivat jo syksyllä, mutta sitten tuli talvi eivätkä ne jaksaneetkaan aueta. – Näkyykö se tielle asti? Jouko kysyi, sillä hän oli juuri lähdössä autolla. – Oi, ei toki! Jouluruusu kasvaa tuossa kiven kainalossa ja nuppu on osittain piilossa lehtien alla. Mutta se on jo vähän auennut ja se on jotain se! Kevään ensimmäinen kukka.

Nyt Katajakujalla on pakkasta ja lumihiutaleet leijailevat maahan, mutta jouluruusu kukkii. Tuntuu, että on pääsiäinen ja joulu yhtä aikaa. Perunanarsissit ja helmililjat nuokkuvat kylmän kourissa, mutta keittiön ikkunalla saintpaulia aloittelee kukintaansa.


Ihanaa Pääsiäistä Sinulle!