torstai 31. elokuuta 2017

KATSEITA KERÄÄVÄ POIKAMIES

Puutarhassani asustaa komea nuori mies. Hän käyttää vihreitä, leveälahkeisia housuja ja tummanruskeaa hattua. Muistan nähneeni samanlaisen pyöreämuotoisen lierihatun Pekka Puupäällä. Pekan hattua koristaa yksi kukka, mutta tämän komistuksen hatussa on toisinaan keltainen kukkanauha.


Tiedän hänen nimensä – Rudbeckia occidentalis ’Green Wizzard’, loisto- tai mustapäivänhatuksikin häntä kutsutaan – mutta muuten tunnen häntä melko vähän. Hän karttaa julkisuutta. Netistä en löytänyt juuri mitään tietoa hänen nimellään, joitakin huhupuheita vain.

Sen tiedän, että tämä Vihreä Velho mielellään paistattelee päivää auringossa. Kukoistaa erityisesti elo-lokakuussa. Huhutaan, että hänen pituutensa olisi 60 tai 125 cm. Näyttää siltä, että puutarhani yksilö jää varmaan jonnekin tuohon 60 ja 125 cm väliin. Pitkiä serkkuja hänellä kyllä on, jopa parimetrisiä. Olen nähnyt heitä Porissa, Taimimoision puutarhassa.  


En oikein päässyt selvyyteen millaisesta paikasta hän pitää, mutta ajattelin tarjota hänelle läpäisevän, tavallisen puutarhamaan. Sellaisesta paikastahan moni haaveilee. Hänen sukulaisensa - ne kukkahattutädit, päivänhatut – pitävät tuoreesta maasta, mutta mistäpä tuota lopulta tietää mistä kukin tykkää.

Nuorukainen asuu puutarhassamme nyt kolmatta kesää. Oli tosi reipas jo heti alusta asti. Kasvoi nopeasti ryhdikkääksi. Arvelin hänen kasvavan suureksi ja komeaksi, mutta täytyy sanoa, että vähän lyhyenpuoleinen hän on. Hyvännäköinen toki. Ei kaikkien tarvitse olla pitkiä ja raamikkaita.

Loistopäivänhattu 'Green Wizzard' ylhäisessä yksinäisyydessään uudessa penkissä.

Myöhemmin hän alkoi vähän retkahdella. Ei, ei nyt mitenkään pahasti, mutta kuitenkin. Huomasin hänen kaipaavan seuraa – muutakin kuin joka paikkaan tunkevien peltokortteiden seuraa. Maahumalan seura on toki ok, mutta ei hänestä tarpeen tullen tukea ole. En oikein tiedä mitä tekisin. Tuntuu, etten tunne häntä vielä riittävän hyvin, jotta voisin olla avuksi.

Alun perin tapasin hänet Porissa, Paratiisin taimitarhalla. Tapasin siellä myös pörröistä, vaaleanpunaista mohairvillapaitaa käyttävän syysmaksaruohon nimeltä ’Brillant’. Istutin heidät naapuruksiksi puutarhaani. Ajattelin, että heistä tulisi komea pari. Harvoinpa tuollaiset toisten, hyvää tarkoittavien ulkopuolisten yritykset onnistuvat. Niinhän tässäkin kävi, että 'Brillant' otti ja kuoli heti seuraavana talvena. Loistopäivänhattu jäi yksin.

Poikamiehenä näyttää elelevän. En ole viitsinyt perheen perustamisaikeista kysellä. Kaikella on aikansa. Eikä siinä mitään – ei kaikkien tarvitse perustaa perhettä ja saada lapsia. Hänellä on tärkeä paikkansa puutarhassani juuri sellaisena kuin hän on. Jos perhettä aikanaan tulee, niin kaikin mokomin.

Eletään ja katsotaan mitä vastaan tulee. Elämä on yllätyksiä täynnä.

Luin, että päivänhatut ovat hyviä, kestäviä leikkokukkia. Ne sopivat myös kuivakukiksi. Olen varma, että tämä hattupää olisi kukkakimpussa kuin piste i:n päällä.


Rudbeckia occidentalis ’Green Wizzard’

KUKAT: tummanruskeita, kukkii elo-lokakuussa 

KORKEUS: 60 -150 cm (tietolähteestä riippuen)

KASVUPAIKKA: aurinkoinen tai puolivarjoinen paikka


HOITO: helppohoitoinen


Lämpimästi tervetuloa lukijaksi, Jaana Pihapiian tontilla -blogista! Toivottavasti viihdyt. Kaunista syksyä kaikille!

lauantai 26. elokuuta 2017

SUURPERHEEN ÄITI

Mehitähti on ihana. Kaunis. Runsas. Sympaattinen. Hoitelee pienokaisia helmoissaan kuin suurperheen äiti. Ihan pieniä vauvoja, taaperoita, koululaisia ja teinejä. Isoimmat lähteneet jo maailmalle, mutta eivät kovin kauas. Ovat hyvissä väleissä edelleen.

En lakkaa ihastelemasta tuota näkyä kun lempeä äiti pitelee kädestä lapsiaan. Hellästi ja turvallisesti. Tietäen, että lapsoset tarvitsevat juuret. He tarvitsevat lempeää huolenpitoa niin kauan kunnes ovat valmiita muuttamaan omilleen. Rakkautta ja huolenpitoa riittää ihan jokaiselle. 


Suurperheen äiti näyttää freesiltä. Voi olla, että vauvat ovat valvottaneet, mutta lapsukaiset tuovat myös ilon. Siksi mehitähti näyttää tyytyväiseltä. Hänestä huokuu onni. Tyylikkyyden hän on saanut ihan syntymälahjanaan.

Mehitähti on arjen monitaituri, joka klaaraa hommat. Pitää rikat poissa, peittää tyhjät aukot, veistoksellisella olemuksellaan tuo luonnetta istutuksiin. Kesät talvet huolehtii perheestään.

Ammoisina aikoina mehitähdillä on ollut tärkeitä tehtäviä. Eikä ihme. Ukkosenjumalalle ja taivaanjumalalle pyhitettyinä kasveina niitä on istutettu katoille estämään salamaniskuja. Niitä on myös istutettu turvekatoille estämään tulipaloja, mistä kattomehitähti onkin saanut nimensä.

Mehitähti on kuin äidit yleensäkin – lapsille ensin ja vasta sitten itselle. Ei hän ole vaatimassa puutarhan muhevinta multaa ja parhainta paikkaa. Itse asiassa kuiva ja laiha maapala on oikein hyvä. Toki aurinkoinen paikka on ihana – lasten takia. Lapsista hän haluaa huolehtia, joten varjoisa paikka ei sentään sovi. Ei lapsia pimeässä voi kasvattaa.


Äidin ja isän sylissä on tungosta.

Äidit ovat sitkeitä. Puolustavat lapsiaan ja kotiaan maailman kylmiltä tuulilta. Eivät tosin kaikki mehitähtiäidit Suomen oloissa pärjää, lämpimiin maihin tottuneet.  Minä menetin jonkin lajikkeen, jonka nimeä en tiedä.  Ne, jotka täällä karussa Pohjolassa pärjäävät, porskuttavat läpi ankarien talvien, sateisten kesien ja vaikka millaisissa sääoloissa hyvänsä.

Sattuipa tässä keväällä niin, että eteläreunan oja oli tulvinut ja mehitähtien perheet joutuneet veden alle. En tiedä kuinka kauan he olivat olleet uppeluksissa ennen kuin mieheni pelasti heidät avaamalla ojan. Siitäkin he selvisivät.

Tämä 'Bicolor' ei kasvata isoja ruusukkeita kuten kattomehitähti. Se tekee paljon pieniä palleroita vieri viereen eikä täytä aluetta yhtä nopeasti kuin serkkunsa.

Minulla noita sitkeitä pärjääjiä ovat olleet kattomehitähti, punertava mehitähti ’Bicolor’ ja limenvärisin kukin kukkiva partamehitähti – harmaapartainen isoisä.

Partamehitähden kukat ovat keltaiset, seittimehitähdellä ne ovat punaiset.

Mehitähti tulee toimeen siis tumpelonkin puutarhurin kanssa. Kerran keväällä kokeilin kylvää mehitähtiä. Jos olisin tiennyt miten mitättömiä siemenet ovat, en ehkä olisi edes uskaltanut ostaa niitä! Siemenet eivät meinanneet tulla edes pussista ulos, vaan kevyinä tarttuivat suojapakkaukseen. Ei puhettakaan siitä, että olisin nähnyt mitä oli tullut kylvettyä!

Ei mennyt läheskään kolmea viikkoa kun ne jo itivät. Muutama hädin tuskin silmin nähtävä taimi pilkisti mullasta. Kasvoivat ne pieniksi taimiksikin, joita hoitelin milloin muistin, ehdin ja jaksoin. Juhannusaattona kyllästyin hoivaamaan niitä ja istutin ne yhtenä rykelmänä kiven päälle.

Ihmeellistä kyllä, mutta nämä siemenistä kylvämäni mehitähdet kasvoivat. Eivät raasut tienneet, millaisen puutarhurin hoidossa olivat. Olin nimittäin onnistunut tuhoamaan pavutkin. Heidän myöhemmistä vaiheistaan en tiedä enempää, sillä jäivät muutettuamme entiseen puutarhaan.

Enää en keinoemoksi aio ryhtyä. On niin hienoa saada pulleat pikkupallerot äitinsä helmoista, valmiiksi hyvin kasvatetut. Niiden istuttaminen onnistuu lapsiltakin. Tökkää palleron vain maahan. Mehitähtiäitikään ei näytä surkealta, vaikka poikasia ottaa helmoista. Onhan se hienoa kun lapset löytävät oman paikkansa tässä suuressa maailmassa. Ja pian on sitten lastenlapsiakin ympärillä iloa tuomassa.

Mehitähti sopii niin maahan kuin ruukkuunkin. Mehitähtiasetelmasta kannattaa tehdä heti melko tiivis, jotta se on näyttävä mahdollisimman pian. 

Äidit eivät elä ikuisesti, eivät myöskään mehitähtiäidit. Kun ne ovat kukkineet, ne kuolevat. Ruusukkeesta nousee korkean varren päähän punertava tai kellertävä kukka. Kuinka kaunis loppu! Äidin paikka jää hetkeksi tyhjäksi, mutta elämä jatkuu. Pian lapset ovat kasvaneet ja tyhjä aukko täyttyy uudella elämällä.



Sempervivum

KUKAT: punertavia, kellertäviä ja valkoisia lajikkeita, kukkii kesä-elokuussa lajikkeesta riippuen

KORKEUS: lehtiruusuke 5-10 cm, kukka muodostuu korkeamman kukkavanan päähän

KASVUPAIKKA: mieluiten aurinkoinen, jopa paahteinen paikka

KASVUALUSTA: saa olla kuiva ja niukkaravinteinen, läpäisevä maa, ei siedä talvimärkyyttä

HOITO: ei kaipaa hoitoa


P.S. En lue itseäni suurperheen äidiksi, vaikka mielelläni olisin sellaiseksi tullut. Ihailen heitä. Sain kuusi lasta ja olen heistä hyvin onnellinen.

Seuraan Keltainen keinutuoli –blogia, jota pitää yhdeksän lapsen taiteilijaäiti, Virpi. Kurkkaa tästä mikä kuva minulle tuli mieleen kirjoittaessani tätä juttua. Virpillä on taito kirjoittaa ja valokuvata – ja tietenkin maalata tauluja. Lapsistaan hän kirjoittaa elämänmakuisesti rakkaudella ja kiitollisuudella, onnellisena saamistaan lahjoista.

maanantai 21. elokuuta 2017

JAKOLASKUJA

Elokuu on ihanaa aikaa. Kurjet huutavat. Into ja Tarmo ovat vielä täysillä mukana puutarhapuuhissa ja me kyykimme uusien istutusten kimpussa. Teen jakolaskuja.

Yksi loistosalvia jaettuna kolmella on kolme loistosalviaa. Mahtavaa - siitä riittää Talon nurkalle jo hyvin. Toisesta loistosalviasta saan vielä toiset kolme enkä enempää tarvitsekaan. Loput salviat jaan entiseen paikkaansa ja keväällä tuskin huomaa, että niitä on verotettu.

Loistosalvia on kuvattu heinäkuun alussa.

Yksi neidonkurjenpolvi jaettuna x:llä onkin sitten jo vaikeampi yhtälö. Juurakko on kietoutunut yhdeksi syttyräksi, jota on mahdotonta jakaa ilman, että juuret katkeilisivat. Muutama verso irtoaa nätisti ehjänä, mutta monet katkeavat. Peittelen juurentynkiä multaan toivoen, että ne lähtisivät kasvuun. Lähtevät kai. Minulla ei ole aavistustakaan montako uutta neitokaista saan, mutta jakojäännökseksi jää ämpärillinen leikattuja versoja. Napsaisin nimittäin versoista pitkät pätkät pois, että jaksavat juurtua paremmin.

Minun neidonkurjenpolveni kasvoi peittokurjenpolven naapurina, mutta sai siirron loistossalvian viereen.

Suosikkini ruusuleimu jaettuna neljällä on toivottavasti neljä ruusuleimua, mutta voihan se olla kaksi tai kolmekin - jos pikkuruiset juurennysät eivät lähdekään kasvamaan.

Mehitähtien jakaminen vasta hauskaa onkin. Yksi iso mehitähti jaettuna x:llä on ihan mahdottoman paljon. Poikasia voi nyppiä helposti toista kymmentä eikä emo jää silti surkeaksi. On vain mielissään kun lapsoset saavat oman paikkansa tässä maailmassa.

Kattomehitähti on helpoin mahdollinen jaettava.

Juuri äskettäin ostamiani, vielä pienikokoisia, ’Johnson’s Blue’ -kurjenpolvia ei voi jakaa. Täytyy lainata. Tarvitsisin nimittäin sellaisia uuteen ruusupenkkiini Muurin päätyyn eikä niitä tähän aikaan saa muuten kuin tilaamalla. Mitä jos lainaisin Polun pään penkistä ja toisin ensi syksynä jakopaloina takaisin?

Nämä jakolaskut ovat koukuttavia. Jos jaan tuon keväällä ostamani, ruukussa komeaksi kasvaneen 'Twilight' -kuunliljan, niin monellako sen voi jakaa…

Mies on innoissaan. Kaikki jakopalat uppoavat suuren puutarhan uumeniin. Ehkä ensi vuonna ei tarvitse ostaa enää kuin yksi autolastillinen kasveja. Ei kai :).


Dear, Michelle Conley and Traci Kincaid! I'm very happy to see you following my blog. Wellcome! I hope you'll enjoy it.

torstai 17. elokuuta 2017

VAMMAISVASTUSTUSTA

Vastasin viime marraskuussa haasteeseen otsikolla Tilinpäätös. Kirjoitin kolme asiaa, joista stressasin:
1. En saanut kirjettä keväällä.
2. En saanut kirjettä kesällä.
3. En saanut kirjettä syksyllä.
Itse asiassa odotin kirjettä kaksi vuotta. Lupasin kertoa, mitä kirjettä odotin, sitten kun on sen aika. Nyt on se aika ja pidän lupaukseni.


Sain Hallinto-oikeudesta myönteisen päätöksen hallintoriidassa, joka koski palkkaani 19 kuukauden ajalta. Olin jättänyt puheterapeutin työni avustaakseni kehitysvammaista veljeäni, joka oli kiireellisen avun tarpeessa. Kunta oli tehnyt lainvastaisen päätöksen, jonka vuoksi jouduin tekemään töitä ilman palkkaa tuon puolitoista vuotta. Ei ollut muuta mahdollisuutta.

Olen aina lapsellisesti ajatellut, että Suomessa vammaisten asiat ovat hyvin, koska laki turvaa heidän asemansa. En ole tiennyt, että kunnat häikäilemättömästi rikkovat lakia, sillä harva pystyy taistelemaan vammaisten oikeuksien puolesta. Siis sen puolesta, että lakia noudatettaisiin.

Vammaispalvelun lainsäädännön tuntevia juristeja on vähän tai ei ainakaan saatavilla silloin kun tarvittaisiin. Usein ainoa mahdollisuus on perehtyä asiaan itse. No, nyt minä ainakin osaan vammaispalvelun ja edunvalvonnan aihepiiriin liittyvät lait etu- ja takaperin. Sille osaamiselle nimittäin on ollut käyttöä.

Vuosien 2013 - 2017 aikana meidän kunnan vammaispalvelu on toiminut suorastaan uskomattomalla tavalla:

- Otti kehitysvammaiselta oikeuden henkilökohtaiseen avustajaan vastoin lakia.
Hallinto-oikeus palautti kehitysvammaiselle oikeuden avustajaan.

- Olisi pakottanut meidät perhehoitajiksi vastoin omaa suostumustamme.
Onneksi Hallinto-oikeus oli meidän puolellamme.

- Olisi pakottanut kehitysvammaisen perhehoitoon vastoin hänen omaa tahtoaan, mikä olisi tarkoittanut hänen itsemääräämisoikeutensa menettämistä.
Onneksi Hallinto-oikeus oli kehitysvammaisen puolella.

- Jätti maksamatta avustajalle palkan 19 kuukauden ajalta.
Hallinto-oikeus määräsi maksamaan kaiken korkoineen päivineen.

- Lainvastaisella toiminnallaan aiheutti avustajan pitkän sairasloman ja pitkäaikaisen terveyden menetyksen.
Terveyttä ei valitettavasti saa minkään instanssin päätöksellä takaisin.

- Määräsi kehitysvammaiselle laajat tutkimukset Kehitysvammapoliklinikalla, mutta kun tulokset eivät olleetkaan kunnalle mieluisia, sivuutti ammatti-ihmisten näkemykset täysin.
Onneksi Hallinto-oikeudessa kunnioitettiin asiantuntijalausuntoja ja toimittiin niiden mukaan.

- Halusi ulkopuolisen edunvalvojan vastoin kehitysvammaisen omaa suostumusta. Toisin sanoen kunta halusi rajoittaa kehitysvammaisen oikeutta määrätä itseään koskevia asioita ilman perusteltua syytä.
Maistraatti onneksi toimi lain mukaan eikä määrännyt edunvalvojaa vastoin kehitysvammaisen omaa tahtoa.

- Lainvastaisilla ja kaikin puolin tylyillä toimintatavoillaan aiheutti valtavasti inhimillistä kärsimystä kehitysvammaiselle itselleen ja hänen lähipiirilleen.

On tullut kirjoitettua muutakin kuin blogia...

Kaikkeen tähän kului neljä ja puoli vuotta. Typerästä tappelusta aiheutuneita kustannuksia kunnalle en ole laskenut, mutta summa on huikea ottaen huomioon sen miten paljon Vammaispalvelun työntekijöiden ja esimiesten aikaa asiaan on käytetty.

Koska vammaispalvelun henkilöstön sekä heidän esimiestensä ja kunnan käyttämän neuvoja antavan lakimiehen kouluttaminen tulisi kalliiksi ja asennemuutos on ehkä jopa mahdotonta, ehdottaisin Vammaispalvelun nimen muuttamista Vammaisvastustukseksi. Muutos olisi täysin ilmainen. Vanhat Vammaispalvelu-nimikkeellä varustetut kirjekuoret voisi käyttää loppuun ruksaamalla yli palvelu-sana.


Miten tämä sitten liittyy puutarhaan? No, sillä tavalla, että meille on tulossa huikean kaunis puutarha. Olen nimittäin päättänyt, että mitä enemmän Vammaispalvelu kiusaa, sitä kauniimman puutarhan teen.

torstai 10. elokuuta 2017

RAKAS PÄIVÄKIRJANI,

Torstaina, elokuun 3. päivänä 2017

Miten liikuttavaa kun Niila sanoi lähtevänsä kaverinsa kanssa kalaan ja ottavansa Noelin mukaan! Että viisitoistavuotias osaakin olla niin ihana, että ottaa pikkuveljen mukaan kalaan! Siitä huolimatta, että 8-vuotias ajaa pyörällä paljon hitaammin ja virvelin siimat on koko ajan sotkussa.

Kesken puutarhapuuhieni pojat soitti, voitaisko hakea heidät autolla kun pienin ei varmaan jaksa polkea takasin ja iso haukikin on aika vaikea kuljettaa kotiin. Ei se mitään, olikin jo aika oikaista vähän selkää.

Sain ajo-ohjeet ja lähdin matkaan. Soratie jatkui ja jatkui. Ihan loputtomiin. Jyrkkiä ylämäkiä ja alamäkiä. Meinasi usko loppua. Pari kertaa piti soittaa lisäohjeita. Vihdoin ja viimein levikkeellä seisoi poikaporukka, Niilalla valtava hauki kepin nokassa. Painoa oli lähemmäs seitsemän kiloa. Olin ällistynyt. En tajunnut edes kuvaa napata kännykällä. Kotona vasta valokuvasin. On meillä ihanat lapset! Oon niin kiitollinen Taivaan Isälle heistä kaikista.


Illalla ilahduin kun Pirkko, se Vaarintorpan puutarha -blogin kiva puutarhaihminen, muisti mua. Oli heittänyt mulle tällaisen päiväkirjahaasteen. Olis kai tarkoitus kirjoittaa puutarhasta. Mun on kyllä pakko kirjoittaa perheestäkin, sillä ilman miestä ja lapsia puutarhani olis autio.


Perjantaina, elokuun 4. päivänä 2017

 Äiti, mä aion opettaa Roselle sen noutojutun. Mä veistin sille kepin. Se on puhdas. Mä voin näyttää mallia, Asla tuli kertomaan puhdistaessani puutarhatyökaluja. Keskeytin puuhani ja menin katsomaan. Rose ei oikein tajunnut homman ideaa, vaan tökkäsi keppiä kuonollaan. Asla päätti tutkia asiaa netistä.


 Äiti, mä olin ihan asian ytimessä. Alussa riittää kun koira kiinnostuu kepistä, Asla kertoi innoissaan. Jatkoin puutarhapuuhiani hymy huulillani. Voi, noita ihania lapsia!


Lauantaina, elokuun 5. päivänä 2017

Oi että, miten ihana oli herätä ja ajatella mitä kaikkea kivaa voinkaan tehdä tänään puutarhassa! Oon tosi onnellinen kun mulla on niin paljon energiaa. Siis kun sain sen kilpirauhasen vajaatoiminnan sillä homeopaattisella lääkkeellä paranemaan. Eihän siitä muille viitsi sanoa, eivät usko kuitenkaan. Oli kiva nähä ne labra-arvot. Oon vieläkin niin kiitollinen siitä. Eihän puutarhahommista tulis yhtään mitään, jos olisin sellaisessa kunnossa kuin sillon neljä ja puol vuotta sitten Thyroxinin aikaan ennen Regulaattia ja näitä homeopaattisia.

Tänään sainkin paljon aikaan. Istutin ne kaks 'Lac Majeau' -ruusua, 30 mansikan tainta ja maksaruohoa uusien pallotuijien juurelle. Oli tosi kesäinen sadepäivä ja mä juoksin sateen mukaan minne milloinkin: sadekuuron aikaan varastoa järjestelemään ja kuuron mentyä puutarhaan. Aurinko porotti kuumasti ja kuivatti kastuneen hellemekon hetkessä. Kuvasin. Kitkin. Herkuttelin musta- ja viherherukoilla. Laitoin mustia muoveja. Siivoskelin.

Tänään näin tän 'Schneewittchen' -ruusun ensi kertaa kukkivan. Ajatella, että istutin sen keväällä ja nyt se on jo noin komea. Kukka on kertakaikkiaan kaunis!

Mietin pitkin päivää, että onnellisuus ja kiitollisuus kulkee käsi kädessä.


Sunnuntaina, elokuun 6. päivänä 2017

Ihanaa kun on sunnuntai! Tulee yhtenä päivänä oikein kunnolla levättyä. Ehtii valokuvata, kirjoittaa, lueskella, suunnitella, haaveilla ja tavata ystäviä.

Oli mahtavaa kun Tarja tuli meille. Tehtiin yhdessä rikkakasviota ja meillä oli tosi hauskaa. Oli kyllä vähän noloa katsoa kaikki puutarhan rikkakasvit, mutta ei se mitään. Jouko vähän naureskeli meille kun oltiin niin innoissaan rikoista. Nyt mulla on 30 kasvia koossa. Siitä saisin kasi plussan.


On ihan huippua kun on tuollainen ystävä! Tarja lupasi antaa mulle Tornionjokilaakson ruusun. Hienoa!


Maanantaina, elokuun 7. päivänä 2017

Mahtavaa! Nyt mulla on 46 rikkaa kasviossa. Se tekee siis kymppi plus!!!  Vielä hienompaa on, että kitkin ne kaikki lajit puutarhasta, ainakin noin suurin piirtein. Aamulla vaan rupes kitkettämään. Hyvä, että kitketti, sillä rikkoja tosiaan oli. Sinne menivät kierumatarat, peltohatikat, savijäkkärät ja lutukat. Ja kyllä on niin kuin kivi olis pudonnut sydämeltä. Puutarha on taas siedettävässä kunnossa - ihanaa!



Tiistaina, elokuun 8. päivänä 2017

On aina yhtä ihanaa kun Noeli tuo mulle mansikan omalta maaltaan, millon vähän raa'an ja millon multasen, mutta aina suurella rakkaudella poimitun. Hän on aivan käsittämättömän suloinen ja ihana! Ja se ensimmäinen mansikka, joka saatiin jakaa Joukon kanssa puoliks, se sisälsi välittämistä ja rakkautta enemmän ku mitään vitamiineja!



Keskiviikkona, elokuun 9. päivänä 2017

Hienoa, että puutarha alkaa vihdoinkin näyttää puutarhalta eikä pelkästään työmaalta. Kuunliljat on uhkeita ku mitkä. Tädykkeet on aivan huippuhienoja. Ne kukkii ensimmäistä kertaa niin runsaina. Välitilahan lainehtii sinisenä - ainakin melkein - ja uusien jaloritarinkannusten 'Summer Skies' väri on aivan huikea! En voinut etukäteen uskoa sen olevan niin puhtaan sininen.

Jaloritarinkannus 'Summer Skies'

Huomenna alkaa syksy. Lapset lähtee kouluun. Päiviin tulee rytmi. Marjat kypsyy. Kohta kuuluu kurkien huuto. Tuntuu haikealta ja hyvältä yhtä aikaa.



Hyvät blogini lukijat!

Tämän haasteen ideanikkarina on ollut Viherrilli, joka kirjoitti blogissaan: "Halusin muistuttaa omalla päiväkirjan pidollani itseäni olemaan kiitollinen, hengittämään edes kerran päivässä syvään ja katsomaan ympärilleni sydänlasien läpi oman puuhamaani epätäydellisyyden unohtaen, positiivisiin, hyviin ja kauniisiin asioihin keskittyen. "
Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirjahaasteen säännöt:
Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa 7 päivän ajan ja tee siitä postaus. Kerro postauksessasi kuka sinut haastoi ja haasta kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen.

Minulla on ilo ojentaa tämä mukava haaste seuraaville:

Olkaa hyvät! Ottakaa tai jättäkää, mutta suosittelen. Haasteeseen osallistuminen lisää onnellisuutta ;)

tiistai 1. elokuuta 2017

RIKKAKASVIO

Se alkaa siitä kun heinäkuu taittuu elokuuksi ja koulun alku lähestyy.  Äiti, mä en löydä enempää kasveja. Mulla on vasta seitsemäntoista, kahdeksannelle menevä poika huokaisee.  Poika on tekemässä kasviota ja kymppiin tarvittaisiin neljäkymmentä kasvia.  No, lähdetäänpäs katsomaan, sanon. Tuntuu ihan tutulta. Viime vuonna samoihin aikoihin etsiskelin kasveja vanhemman pojan kanssa. Jätän bloggaamisen sikseen ja painun pojan kanssa metsään.

Nykyään kasvion voi tehdä valokuvaamalla. Oppilaan nimilappu kasvin  viereen ja kaksi kuvaa - yleiskuva ja lähikuva. Sitten tekstinkäsittelyohjelmalla kasvin nimitiedot, kuvauspaikka ja sen sellaiset. Ihan minun mielipuuhaani, mutta nyt on maltettava antaa pojan tehdä itse.

Minusta on mukavaa kierrellä pojan kanssa metsässä etsimässä oravanmarjoja, seinäsammalta ja palleroporonjäkälää, mutta vähän väliä ajatukseni karkaavat omaan pihapiiriin. Haluaisin niin kovasti tietää, minkä nimisiä rikkoja puutarhassamme kasvaa.

Kotiin tultuamme päätän tehdä oman versioni kasviosta ja kuvata pihamme rikkakasvivalikoiman. Tottakai tähtään kymppiin. Meidän pihapiiristämme rikkoja löytyy varmasti kymppi plussan edestä.

Ruiskaunokki ja mikä lie saunio saavat juhlistaa satavuotiasta Suomea muurin päällä.

Kierrän pihapiirin, niin puutarhaksi kunnostetun kuin luonnontilaisenkin alueen. Tehtävä tuntuu helpolta, ihan liian helpolta. Kamerassa on runsaasti kuvia, joten nyt vain nimet niille ja siinä se sitten on.

Leskenlehden opin jo lapsena.

Olen iloinen kun ahkerasta konmarituksesta huolimatta kirjahyllystäni löytyy Marjorie Blameyn kirja Luonnonkukat väreittäin. Se todellakin tuottaa minulle iloa juuri nyt. Kasvit on luokiteltu loistavasti ensinnäkin värien ja toisekseen kukkien tyypin mukaan. Piirroskuvat ovat selkeät, mutta vaihtoehtoja on aivan liikaa. Olen pulassa tasasoukkien, nyhähammaslaitaisten ja sepivien lehtien kanssa.

Näppäilen Googleen Kukkakasvien tunnistaminen ja menen Luontoportin sivuille. Nyt alkaa Lyyti kirjoittamaan, vaikkei se ihan helppoa ole vieläkään. On helpompi löytää nimiä kun voi rajata kasvupaikan ja ajan ja määritellä kasvin ominaisuuksia. Kuvat ovat kuitenkin yllättävän huonoja ja esimerkiksi lehtien muotoja on välillä vaikea erottaa kuvista.

On vaikea tietää onko kyseessä kamomillasaunio, peltosaunio vai pihasaunio. Ja voihan valvatti, ne keltaiset mykerökukkaiset vasta vaikeita ovatkin! Jotakin sentään selviää ja opin tuntemaan ainakin peltoemäkin, lehtohorsman ja savijäkkärän.

Peltoemäkki on kaunis, mutta aivan liian innokas leviämään.

Jokainen uusi tunnistamani kasvi tuottaa iloa ja kannustaa jatkamaan.

Särmäkuisman tunnistaminen ilahduttaa erityisen paljon, sillä tuo taitavasti koivuangervon sekaan soluttautuva keltakukkainen kasvi on vaivannut mieltäni koko kesän. 

Nyt minulla on jo kuusitoista nimettyä kasvia. Sillä määrällä saisin arvosanaksi kuutosen. Tavoitteena on kymppi, joten ei auta muu kuin jatkaa uurastamista.

Poikani, se kahdeksanelle luokalle menevä, pyörähtää luonani ja kerron hänelle puuhistani. Hän katsoo minua oudosti. Pitää minua ihan tärähtäneenä kai.

Ensi kesänä minulla on vapaata. Kolmas pojistamme menee kuudennelle. Kasvio tehdään vasta seitsemännen luokan jälkeen.