sunnuntai 24. syyskuuta 2017

JUHLAVIIKOT

Olen saanut viettää juhlaviikkoja. Juhlat alkoivat oikeastaan siitä kun Kotiblogit-lehti ilmestyi syyskuun alussa. Minulla oli ilo osallistua siihen kutsuttuna.





Sitten juhlimme Kukka & Kaalin nimipäivää. Vieraat tekivät juhlan. Oli mahtavaa kun niin moni osallistui arvontaan.

Punahattu on Puutarhurin elämää -blogin Mari Marjamäen ja Puutarhassa-blogin Marian suosikki.

Pian nimipäivän jälkeen juhlimme yksivuotiasta blogia.

Sain teiltä niin paljon ruusuja, että aivan häkellyin. Kiitos! Tässä teille kiitokseksi ihana 'Schneewittchen', olkaa hyvät!

Kerroinkin viimeksi, että kun perustin blogini, lapset alkoivat miettiä paljonko voisin saada seuraajia. Heitin heille, että jos minulla ikimaailmassa on sata lukijaa, lupaan teille niin paljon jäätelöä kuin vain jaksatte syödä.

Lauantaina saimme pitää jäätelökekkerit.

Valitettavasti en voi esitellä kuka sadas lukijani on, sillä Blogit.fi -sivustolle liittyneitä seuraajia ei voi tietää nimeltä. Lupaan kuitenkin esitellä kaikkein uskollisimman  seuraajani. Ensi kerralla.

Blogit.fi:ssä blogillani on jo hyvä alku. Kukka & Kaali on kaikkien blogien listalla 1062. Hyvä, Kukka & Kaali :D !

Kaiken kukkuraksi voitin Keijunkukkasen järjestämässä arvonnassa ihat puutarhakäsineet, kaksi siemenpussia ja vihkon. Käsineet ovat olleet ahkerassa käytössä ja muillekin löytyy käyttöä kyllä.


On ollut hienoa, että Into ja Tarmo ovat osallistuneet juhlaviikkojen viettoon niin innokkaasti ja tarmokkaasti. Olemme saaneet paljon aikaan: kivipolkuja, istutuksia, kitkemistä ja vaikka mitä. Toivottavasti he malttavat viipyä vielä hetken. Nyt näyttää hyvältä, mutta koskaan ei voi tietää. Syksyisin he saattavat olla hieman oikukkaita.


Onnellista syksyä sinulle!

14 kommenttia:

  1. Into ja Tarmo voivat olla tosiaan oikukkaita. Onnea 1vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mutta luulen heidän vielä ainakin viihtyvän täällä kun luvassa on lämmintä ja aurinkoista :)

      Kiitos onnitteluista! Iloista alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Onnea 1-vuotiaalle ja onnea myös Kotiblogit-artikkelin johdosta. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, Anneli! Ihana ilta on ollutkin - aurinkoinen ja lämmin :) Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Onnea rutkasti täältäkin. Olet tehnyt pihalla ja blogistaniassa kovasti töitä, jonka satoa saat korjata. Into ja Tarmo ovat olleet iloisia ystäviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset, Tita! Kun molempiin on kova polte, niin tulee tehtyä monenlaista pihalla ja netissä. Into ja Tarmo antavat kummasti potkua :) Eivätkä Onni ja Ilonakaan onneksi harvinaisia vieraita ole :)

      Poista
  4. Oi, täytyypä ostaa huomenna kotiblogit-lehti ja lukaista juttu! Onnea kovasti lehtijutusta, hieno homma, että sait olla mukana. Sinulla on kyllä ihastuttava blogi! 💛

    Nuo Tarmo ja Into ne ovat kummallisia kaveruksia. Välillä on nimittäin niinkin, että intoa olisi, mutta tarmo on hukassa ja joskus toisinkin päin. 😉 Yhdessä ne ovat oiva parivaljakko, mutta erillään joskus kovinkin oikukkaita. 😅

    Tarmokkaita syyspäiviä sinne! 😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin iloisesti yllättynyt kun kutsuivat minut syyskuun lehteen mukaan. Olihan se kiva kokemus, vaikka minulla ei varsinaisesti ole blogiyhteistyötavoitteita.

      Tuttu tunne tuo, josta mainitsit. Into on usein paikalla, mutta Tarmoa joutuu joskus vähän huhuilemaan. Ja joskus Into nykii hihasta sisähommiin, vaikka puutarhassa olisi tähdellistä puuhaa. Noin varsinkin viime vuonna. Tänä vuonna onneksi olemme olleet kaikki puutarhapuuhissa kun vielä voi ennen talven tuloa.

      Kiitos taas ihastuttavista, kannustavista sanoistasi ja oikein hyvää syksyä!

      Poista
  5. Onnii yks vuotiaalle! Ja onnii myös kotibloki-artikkelin johosta. Lapset varmasti tykkäsivät syyvä jäätelöö. miekin tykkeen, itekuria pittää kouluttoo jotta en joka kauppareissulla osta! Nyt vasta hoksasin keitä Tarmo ja Into ovat! Hauska juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, Ulla! Jäätelö maistui ja lapset lupasivat jatkossakin kannustaa minua :)

      Oli ihan hauska olla mukana lehdessä. Lähdin mukaan kun tykkään kirjoittaa. Minulla ei ole mitään blogiyhteistyötavoitteita eikä lukijamääränkään tarvitse olla kovin iso, mutta tykkään kokeilla erilaisia juttuja.

      Kiva kun nyt tunnet Inton ja Tarmon :) Minä niin tykkään heistä! Heistä on tosi paljon apua. Suoraan sanoen ei tätä puutarhaa olisi olemassakaan ilman heiddän apuaan :)

      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Hienoa, kun huomasivat kutsua sinut lehden palstoille! Mukavaa jatkoa sinulle ja blogillesi, toivotaan, että Into ja Tarmo viihtyvät pitkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku! Säät näyttävät nyt niin ihanilta, että Into ja Tarmo varmasti vielä sen aikaa viipyvät meillä. Tunnen heitä sen verran hyvin, että sitten varmasti häipyvät kun tulee oikein koleat ja harmaat säät. No, sitten onkin hyvä aika siirtyä sisähommiin ja alkaa siivota pitkään retuperällä ollutta huushollia :)

      Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  7. Onnea yksivuotissaavutukselle ja lehden sivustoille pääsysytä. Sinun posatuksesi ovat aina syvämietteisiä ja silti hauskoja, yllättäviä ja lämminhenkisiä - joka kerta lukemani jälkeen on mieleni valoisa ja toiveikas. Kiitos sinulle ja hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko, onnitteluista ja sydämellisistä sanoistasi! Tämäkin ihana kommenttisi painuu sydämeni sopukoihin ja lämmittää mieltäni vielä pitkään. <3 On ihanaa kuulla, että jutuistani tulee valoisa ja toiveikas mieli! Sehän on onneksi niin, että valoa ja toivoa jakamalla ne vain lisääntyvät.

      Kiitos itsellesi! Ilman sinun kaltaisiasi lämminsydämisiä lukijoita tämä bloggaaminen ei olisi ollenkaan näin mukavaa!

      Hyvää jatkoa sinullekin!

      Poista